Siirry sisältöön

Usein kysytyt kysymykset

Lahja lähimmäiselle on Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan evankelisluterilaisten seurakuntien yhteinen hyvän tekemisen joulukampanja. Siihen voi osallistua jokainen, joka haluaa lahjoittaa lahjakortin vähävaraiselle lähimmäiselle ja näin tuottaa jouluiloa.

Miten lahjakorttien saajat valitaan ja varmistetaan heidän todellinen avun tarpeensa?

Seurakuntien diakoniatyöntekijät selvittävät avunhakijan rahatilanteen, kuten yleensäkin diakonian taloudellista apua haettaessa. Vallitsevassa taloustilanteessa apua tarvitsevia lähimmäisiä on yhä enemmän.

Kuinka suuri osa lahjoituksista menee avun tarvitsijoille?

Lahjoitukset menevät saajilleen lyhentämättöminä. Keräys toteutetaan osana seurakunnan muuta toimintaa eikä sen tuottoa käytetä mihinkään muuhun.

Omakin taloustilanteeni on aika tiukka, mutta mielelläni auttaisin jotakuta, jolla ehkä on vielä tiukempaa. Voiko pikkusummalla lähteä mukaan?

Jokainen voi osallistua mahdollisuuksiensa mukaan haluamallaan lahjakorttisummalla. Esimerkiksi viiden euron lahjakortillekin on käyttöä. Jokainen lahjoitus ilahduttaa saajaansa.

En ehdi lähteä hankkimaan lahjakorttia kaupoista, vaan lahjoittaisin mielelläni esim. rahaa verkossa. Miten se onnistuu?

Lahja lähimmäiselle -keräyksessä ei kerätä rahaa, eikä rahan lahjoittaminen ole siis mahdollista. Voit kuitenkin halutessasi auttaa rahalahjoituksella esimerkiksi Kotimaanapu.fi(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)-hyväntekeväisyyspalvelun kautta. Siellä on diakoniatyöntekijöiden toteamaan tarpeeseen perustettuja täsmäkeräyksiä. Halutessasi voit lahjoittaa Kirkon Ulkomaanavun(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) ja Suomen Lähetysseuran(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Nämä keräykset eivät rajoitu jouluun vaan toimivat ympäri vuoden.

Helsingissä ja Vantaalla voit lahjoittaa myös rahaa seurakuntien diakoniatyölle(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan). Tämäkin lahjoitustapa on mahdollinen ympäri vuoden eli apua voidaan jakaa myös ensi vuoden puolella.

Perheemme rahatilanne on huono ja jouluna on tingittävä monesta. Miten voisimme itse saada lahjakortin, avuksi jouluvalmisteluihin?

Tiedustele asiaa alueesi seurakunnan diakoniatyöstä. Osassa seurakuntia jaetaan jouluavustuksia. Niiden hakuajat vaihtelevat seurakunnittain, ja monessa seurakunnassa hakuaika päättyy jo hyvissä ajoin marraskuussa, joten on tärkeää olla ajoissa liikkeellä.